Tien aurinkoista puolta kotiin.

Päätin jälleen kerran tässä eräänä päivänä vapaapäiväni kunniaksi repäistä ja kävellä vain siellä missä aurinko paistaa.
Kokeilkaapa, se on hauskaa!
No onhan se toki niin, että kaupungissa, jossa on näitä isoja möhkäleitä, joita taloiksi kutsutaan, paljon ja korkeita ja vieri vieressä, niin toteutus oli ajoittain hankalaa, mutta onnistuin mielestäni aika hyvin.
(Kielipoliisit eivät nyt sitten takerru tuohon edeltävään virkkeeseeni, kiitos).

Tällainen tempaisu voi johdattaa sinut mitä ihmeellisempiin paikkoihin, mutta ennenkaikkea se saa sinut valitsemaan eri tiet kuin normaalisti. Ei sillä että minä haluaisin vastavirtaan uida tai muuta, minusta nyt on vaan toisinaan mukava toimia spontaanisti. Ulos karsinasta!

Olin siis lampsinut kirpparille ja huomasin, että aina kun kävelin tiellä johon ei aurinko paistanut, kuljin nopeasti olkapäät korvissa. Kun pääsin aurinkoiseen kohtaan niin rentouduin ja hymykin tuli kasvoille. Halusin vaan olla tuossa jälkimmäisessä fiiliksessä pitempään.

Matka kirpparilta kotiin oli pitempi, mutta lämpimämpi ja mukavampi. Näin myös Tammerkoskessa peseytyvän komean variksen, tutustuin Nalkalaan ja löysin ihanan leipäkiven!