19.1.2012

onko neiti neiti vai onko neiti naitu

Maallisessa rakkaudessa
ihminen rakastaa toisessa
omien halujensa täyttymystä,
ja kun toiveet eivät täyty,
seuraa vihastus ja kärsimys.
Jumalallisessa rakkaudessa
ihminen rakastaa Jumalaa
toisissa ihmisissä, 
eläimissä ja luonnossa.
Jumalallinen rakkaus on pyyteetöntä,
siksi se ei tuota kärsimystä,
vaan suo täyttymyksen.
Siirtymistä maallisesta rakkaudesta
jumalalliseen kutsutaan
valon poluksi.
Astu tälle iättömälle polulle,
oi etsijä, 
löytääksesi onnen hurmion! 
~ Taavi Kassila ~ 

Niin.
Avioliitto, minun opinkappaleeni numero yksi tässä elämässä, sitten äidiksi tulemisen jälkeen.
Se on teoriassa helppoa, mutta käytännössä osoittautunut todellakin rankaksi taipaleeksi. Rankaksi, mutta tarpeelliseksi ja palkitsevaksi.
Rakastan miestäni ja vaikka olen astunut Jumalallisen rakkauden valon polulle, on taival vielä alussa, niin maallisen alussa kun vain voi olla.
MUTTA, onneksi tiedostan sen, siis kehitystä havaittavissa!

Rakas aviopuolisoni on juuri se karmivaa totuutta peilaava ihanuus joka heijastaa minulle omat puutteeni, vihastukseni ja kärsimykseni, kun yritän kynsin hampain pitää kiinni siitä HollyBollywood maailman luomasta idyllistä, romantiikan siirappimussusta, jossa kaikki on niin kukkevaa ja pinkkipumpulia!! Jäkätän ja mäkätän ja itkupotkuraivoan jostain tärkeästä, mutta oikeasti ihan tyhjänpäiväisestä, ärsyynnyn ja märisen.
Miksi minä vaadin muuta, kun mieheni rakastaa minua pyyteettömästi, Jumalallisen rakkauden tavoin!

Nöyränä opin ja teen läksyni.

Tätä kirjoittaessani, tunnen ottavani taas askeleita oikeaan suuntaan.
Rakastan.


So close, no matter how far
Couldn't be much more from the heart
Forever trusting who we are
and nothing else matters

Never opened myself this way
Life is ours, we live it our way
All these words I don't just say
and nothing else matters

Trust I seek and I find in you
Every day for us something new
Open mind for a different view
and nothing else matters
~ Metallica ~

17.1.2012

tanssin taikaa ja vähän tytinää.

Viime syksynä sitten vihdoin aloitin sen napani tanssittamisen!
Kansalaisopiston Itämäisen tanssin alkeisryhmään täräytin mennä, kauniin ja kannustavan Annaleena Horningin oppiin. Tässä sitä on sitten väristy ja kieputelty käsiä, ihanaa, se on sanottava.
Vaikeuksitta en ole selvinnyt, sillä lokakuinen leikkaus verotti minulta 5 tanssikertaa, siltikin olin ihan liekeissä taas perjantaina 13.1. kun tunnit alkoivat uudelleen.

Navan tanssittamiseen on helppo hurahtaa ja nyt odottelenkin että pääsen toukokuussa tutustumaan Tribal Fusion tiiviskurssiin. Lukaseppa siitä lisää täältä.

Jooga-jutskat haluisin aloittaa kanssa uudestaan. Noh uudestaan ja uudestaan, sillä en ole konsaan juuri millään tunneilla käynyt, kunhan itsekseni hommaillut ja ommaillut. Nyt olisi tulossa siihenkin muutosta, kun tässä asuinkadullamme on oikein joogakoulu ihan parin korttelin päässä. Tässäpä linkki tulevaan joogailuuni.

Nyt vaan katsastamaan sopivaa tuntia ensimmäiselle kerralle, jahka taas tästä yövuoroputkesta selviän!

Pakko vielä onnellisena todeta, että nyt kun tämä blogi näyttäisi toimivan edeltäjiäänsä jouhevammin, minun tekisi mieli kirjoittaa vaikka mistä. Listalla on opintoni, matkasuunnitelmani, luomuilu/ekoilu, permanentti =D, leikkauksestani kertominen (jos uskallan), värit, työ-asiat, avioliitto/parisuhde (jotka olivat minulle vielä jokin vuosi sitten kuin kirosana..) voi että, niin monta asiaa. Mutta maltilla. Kiitos ja niiaus.

16.1.2012

Muutos on hyväksi.

Minä kuulun siihen ryhmään ihmisiä, jotka elävät niin sanottua vuoristorataelämää. Toisin sanoen se tarkoittaa sitä että kaipaan vaihtelua ja koen turhautuneisuutta pitkään jatkuneessa arjen pyörteessä. Niin se vaan on.
Nuorempana tein nopeita isojakin päätöksiä tuosta noin vaan simsalabim! Esimerkiksi lukion toisella istuin psykologian tunnilla ja ajattelin että ei tämä nyt ole sitä mitä pitää, muutan toiseen kaupunkiin. Ja niinhän minä muutin, kunhan ensin olin ollut kesätöissä Tukholmassa, hummaillut Savon Sanomien toimittajana Roskildessa ja tehnyt yhden hurjimmistani Inter-Raileista.

Olen kai aina rakastanut tietynlaista vapautta elämässäni, vapautta kahleista, harmaan arjen kahleista, luultavasti. Pelkään varmaan rutiineita tai ainakin koen että ne urauttaa ja sitä en tahtoisi. Oikukaskin olen, tiedetään ja myönnetään!

Luonteenpiirteeni vuoksi minua on kutsuttu muun muassa Villi-Piaksi, Luonnonlapseksi, Maailmankansalaiseksi, Lintulapseksi, Tinttarellaksi ja onhan noita.

Tulin äidiksi aika nuorena, juuri 21-vuotta täytettyäni ja tottahan se toi vastuuta elämääni. Olenkin miettinyt että silloin noin 21-28 vuotiaana olen ollut vanhimmillani. Silloin olin rehellisesti arjessa kiinni ja vietin ihanaa elämää pienen poikaseni kanssa. Villi-Pia oli laitettu jemmaan. Sieltähän se taas kuitenkin nosti päätään ja alkoi punomaan kujeitaan mieleni sopukoissa ja kaikenlaista sitä onkin tullut häärättyä. VAIKKAKIN siinä samassa tein minulle kunnioitettavan 15-vuotisen uran sairaanhoitajan työssä ja kasvatin pojastani kelpo miehen, ihan mahtavaa!

Kuten sanoin, kaikkea on tehty ja koettu, esim. aikuisopiskelua, ulkoilmaspektaakkelinäytelmää, Hannoveria, hulluja matkoja, yksinhuoltajuutta, eroja, muuttoja, auringonnousuja ja -laskuja, velkaantumista, violettia tukkaa, ex tempore-elämää oikeammin sanottuna.

Miksi tämä aihe sitten nyt on taas tässä, minun mielessäni. Alan kai kyllästymään joltain osin elooni jälleen.
Mutta koska minussa asuu myös rationaalinen Marilyn, niin olen tehnyt itseni kanssa tällaisen päätöksen:
Niin pitkään kuin asialliset hommat vaatii hoitoa, muutokseksi elämässä riittää mm. kun istuu bussissa eripuolella penkkiriviä kuin yleensä, ostaa kirpparilta uudet tyynynpääliset sohvatyynyihin, kävelee hitaammin ja katselee erilaisin silmin ympärilleen.
Se toimii hyvin kunnes tulee ihan vallaton pakko tehdä jotain repäisevämpää ja sitten niin tehdään!

Tässä nyt muutama kuva tältä päivältä, kun otin summanmutikassa bussin numero 2, ajoin päätepysäkille ja kävelin hitaammin kotiin, sillä toisella puolella katua, jolla normaalisti olisin kävellyt.



8.1.2012

Uusi Vuosi - Uusi Blogi

Tein blogin, henkäisin ja
kas sehän toimii.

Olen kirjoitellut aiemmin blogissani Carpe Diem Attack, se löytyy täältä,
Mutta jotain hämminkiä oli tuossa blogini asetuksissa ja kirjoittaminen sinne oli hankalaa. Vaikka asetuksia Annin kanssa oikein pitkään ja harkiten tarkastelimme, ei siihen selvyyttä löytynyt. Siksi nyt tämä.

Myös blogini Pia ja Uganda, tässä, sisälsi saman oudon kommervenkin.

Jatketaan tähän.
Ainakin nyt tämä näyttäisi toimivan.