Muutos on hyväksi.

Minä kuulun siihen ryhmään ihmisiä, jotka elävät niin sanottua vuoristorataelämää. Toisin sanoen se tarkoittaa sitä että kaipaan vaihtelua ja koen turhautuneisuutta pitkään jatkuneessa arjen pyörteessä. Niin se vaan on.

Nuorempana tein nopeita isojakin päätöksiä tuosta noin vaan simsalabim! Esimerkiksi lukion toisella istuin psykologian tunnilla ja ajattelin että ei tämä nyt ole sitä mitä pitää, muutan toiseen kaupunkiin. Ja niinhän minä muutin, kunhan ensin olin ollut kesätöissä Tukholmassa, hummaillut Savon Sanomien toimittajana Roskildessa ja tehnyt yhden hurjimmistani Inter-Raileista.

Olen kai aina rakastanut tietynlaista vapautta elämässäni, vapautta kahleista, harmaan arjen kahleista, luultavasti. Pelkään varmaan rutiineita tai ainakin koen että ne urauttaa ja sitä en tahtoisi. Oikukaskin olen, tiedetään ja myönnetään!

Luonteenpiirteeni vuoksi minua on kutsuttu muun muassa Villi-Piaksi, Luonnonlapseksi, Maailmankansalaiseksi, Lintulapseksi, Tinttarellaksi ja onhan noita.

Tulin äidiksi aika nuorena, juuri 21-vuotta täytettyäni ja tottahan se toi vastuuta elämääni. Olenkin miettinyt että silloin noin 21-28 vuotiaana olen ollut vanhimmillani. Silloin olin rehellisesti arjessa kiinni ja vietin ihanaa elämää pienen poikaseni kanssa. Villi-Pia oli laitettu jemmaan. Sieltähän se taas kuitenkin nosti päätään ja alkoi punomaan kujeitaan mieleni sopukoissa ja kaikenlaista sitä onkin tullut häärättyä. VAIKKAKIN siinä samassa tein minulle kunnioitettavan 15-vuotisen uran sairaanhoitajan työssä ja kasvatin pojastani kelpo miehen, ihan mahtavaa!

Kuten sanoin, kaikkea on tehty ja koettu, esim. aikuisopiskelua, ulkoilmaspektaakkelinäytelmää, Hannoveria, hulluja matkoja, yksinhuoltajuutta, eroja, muuttoja, auringonnousuja ja -laskuja, velkaantumista, violettia tukkaa, ex tempore-elämää oikeammin sanottuna.

Miksi tämä aihe sitten nyt on taas tässä, minun mielessäni. Alan kai kyllästymään joltain osin elooni jälleen.

Mutta koska minussa asuu myös rationaalinen Marilyn, niin olen tehnyt itseni kanssa tällaisen päätöksen:

Niin pitkään kuin asialliset hommat vaatii hoitoa, muutokseksi elämässä riittää mm. kun istuu bussissa eripuolella penkkiriviä kuin yleensä, ostaa kirpparilta uudet tyynynpääliset sohvatyynyihin, kävelee hitaammin ja katselee erilaisin silmin ympärilleen.

Se toimii hyvin kunnes tulee ihan vallaton pakko tehdä jotain repäisevämpää ja sitten niin tehdään!

Tässä nyt muutama kuva tältä päivältä, kun otin summanmutikassa bussin numero 2, ajoin päätepysäkille ja kävelin hitaammin kotiin, sillä toisella puolella katua, jolla normaalisti olisin kävellyt.